2025-06

Västäräkistä vähäsen!

Vanhat muuttolintujen paluuseen liittyvät sananlaskut eivät aina osu vallitsevan sään kanssa yksiin. Onneksi vuosien varrella keskilämpötilat ovat kuitenkin melko tasaisia. Siksi uskon, että saamme lämpimän kesän. Pääskysiäkin on jo nähty, varma kesän merkki.

Lions-kausi ja oma piirikuvernöörikauteni lähestyy loppuaan ja on aika kiittää kaikkia teitä matkalla mukana olleita sydämen pohjasta upeasta vuodesta! Lions-toiminta on merkityksellisiä tekoja ja niiden seuraaminen aitiopaikalta kuvernöörinä on ollut erittäin antoisaa. Monissa klubeissa on vielä kalentereissa kesälläkin hienoja tapahtumia, palvelua ja virkistäytymistä. Sen jälkeiseen aikaan toivotan jokaiselle lämmintä ja mukavaa kesää perheiden ja ystävien kanssa. Syyspuolella taas tapaamme!

 

Terveisin

Hannu Mäenpää
Piirikuvernööri

 

Sisältö

1.        Piirin vuosikokouksen päätökset

2.        Uusien klubivirkailijoiden koulutusten valmennusmateriaalit

3.        Kesätapahtumiin liittyviä ohjeita ja vinkkejä

4.        Ensi kauden Lions Quest-koulutukset

5.        Liikunta-asiaa

6.        LCIF-tietoa

7.        Muistutus tulevista tapahtumista

Piirin vuosikokousten päätösten yhteenveto

Piirin vuosikokouksessa 10.5. tehtiin seuraavia klubien toimintaan ensi kaudella vaikuttavia päätöksiä ja mm. esiteltiin toimintasuunnitelma ensi kaudelle.

·        päätettiin piirin vuosikokousmaksuksi 50€, viestintä- ja koulutusmaksuksi 100€ ja nuorisoleirimaksuksi 50€ kultakin klubilta kaudelle 2025-2026.  Lisäksi päätettiin, ettei erillistä jäsenmaksua eikä liittymismaksua peritä kaudelta 2025-2026.

 

Kokouksessa käsiteltiin piirin sääntöjen muutosesitys, joka hyväksyttiin. Vuosikokouksen yksityiskohtainen pöytäkirja ja sääntömuutoksen sisältö löytyvät vuosikokousmateriaalista täältä: 2025 - Lions-piiri 107A ry

 

Uusien klubivirkailijoiden koulutusten valmennusmateriaali

Etkö päässyt mukaan, kun toukokuun puolivälissä koulutettiin uusia klubivirkailijoita? Materiaaliin voi tutustua myös itsenäisesti, ja kaikki löytyy täältä: Valmennusmateriaalit / Utbildningsmaterial - Lions-piiri 107A ry

Näiden lisäksi on tarjolla Lion Portaliin koottu kirjasto klubi- ja piirivirkoihin liittyviä verkkokursseja suomeksi (ja ruotsiksi). Järjestelmä tarjoaa sinulle Portaliin sisäänkirjautumisen jälkeen Learn-valinnan alta niitä koulutuspaketteja, jotka liittyvät juuri sinun tarpeisiisi eli omiin virkoihisi. Voit halutessasi myös valita kirjastosta vapaasti sinua kiinnostavia muita osia.

Kesätapahtumiin liittyviä ohjeita

Turvallisuusohjeet

https://pelastustoimi.fi/asiointi/yleisotilaisuuden-valvonta/tilapaiset-rakenteet

Arpajaiset

Pienarpajaiset voidaan suorittaa ilman erillistä lupaa, mutta arpajaisten tulee täyttää tietyt reunaehdot. Ohjeet tästä linkistä: https://poliisi.fi/milloin-lupaa-ei-tarvita

Raportoinnista puuttuva rasti

Siirtyminen Lion Portaaliin aiheutti laskun raportointiaktiivisuudessa, mutta on huomattu myös, että kaikki tehdyt raportit eivät kirjaudu raportoiduiksi, koska viimeistelevä ’ Raportti valmis’’-ruutu on rastittamatta. Ennen kauden päättymistä voi raportoida kauden tapahtumia ja käydä rastimassa jo muuten valmiiksi tehtyjä raportteja, jotta tehty työ tulee näkyväksi.

Vierailkaa toisten klubien tapahtumissa

Kesällä on hyvä lähteä tutustumaan toisten klubien aktiviteetteihin. Kesäteatterivierailut ovat oiva tapa tutustua toisiin leijoniin ja vaihtaa ajatuksia väliaikakahvilla. Etsikää vinkkejä uusista aktiviteeteista.

Yksi uusi aktiviteetti

Ensi kauden tavoitteena on yksi uusi aktiviteetti jokaiselle klubille. Nyt on hyvä aika miettiä, mikä se voisi olla ja miten sen avulla voitaisiin esittää KUTSU LIONIKSI yhä useammalle henkilölle.

Mukavaa kesää! terveisin piirin palvelujohtaja Hannele Tanner-Penttilä, tannerpenttila@gmail.com, puh. 040 032 0753

Ensi kauden Lions Quest koulutukset A-piirissä

Lions Quest liikuntaseurakoulutus 8.11. 2025 (klo 9.00–16.00) Loimaalla. Koulutuspaikka: Toimistohotelli. Osallistumismaksu 250 € (sis. alv.). Laskutuslisä 3,50€.

  • sopii kaikille eri liikuntaseuroissa ohjaus- tai valmennustyötä tekeville sekä lasten ja nuorten parissa toimiville ammattilaisille ja vapaaehtoisille esim. kerho-ohjaajille.

Lions Quest peruskoulutus 2.–3.3. 2026 (2 pvä) Turussa. Koulutuspaikka: Linnateatteri. Osallistumismaksu 455 € (sis. alv). Laskutuslisä 3,50€.

  • sopii perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen opettajille, seurakuntien kerhonohjaajille, koulunkäynnin ohjaajille.

Kauden 2025–2026 rahoitushaku ja ilmoittautuminen avautuvat 4.8.2025.

Lisätietoja: Lions Quest puheenjohtaja Ilkka Uusitalo, ilkka.t.uusitalo@hotmail.com , puh. 045 178 7779.

Liikunta-asiaa

A-piirimme sijoittui N- ja M-piirien jälkeen kolmannelle sijalle piirien välisessä liikkumis- ja liikuttamistilastossa Lions-liikuntaviikolla. Suurin kiitos LC  Littoisille, joka liikutti Littoistenjärven Ympärijuoksussa klubilaisten ulkopuolisia mittavan määrän, jopa valtakunnan parhaat tunnit.

Frisbeegolfin piirinmestaruuskisat Mynämäellä jouduttiin perumaan osallistujakadon vuoksi, uusi yritys toteutunee syksymmällä.

Liikunnallista kesää kaikille, nähdäänhän vuosikokouksessa Raumalla?

Terveisin piirin liikuntavastaava Ilpo Kivelä, ilpo.kivela@elisanet.fi, puh. 044 779 9017

Leppoisan kesän toivotukset LCIF-koordinaattorilta

Kiitos kaikille LCIF:lle lahjoittaneille, sekä klubeille että yksityishenkilöille. Lahjoituksenne ovat auttaneet hankkimaan kamiinoita Ukrainaan ja myös luonnonkatastrofeista kärsineitä ihmisiä. A-piiri oli Suomen suurin kamiinoiden lahjoittaja.

Olemme saaneet LCIF:n pakolaisavustusrahastosta apurahaa ukrainalaisten pakolaislasten kesäleirien järjestämiseksi Ahvenanmaalla. Järjestelyistä vastaa Lions Club Åland/Freja.

Syksyllä taas kohti uusia haasteita.

Terveisin Ulla Rahkonen, LCIF koordinaattori, ulla.rahkonen@gmail.com, puh. 040 543 0422.

 

Tapahtumia

Lions-liiton vuosikokous Raumalla Suomen Lions-liiton vuosikokous - Suomen Lions-liitto ry

LC Turku Ancoran kesäteatteri Tukki Joke Ruissalon Telakalla 5.6.
LC Turku/Kulturin Isoviha Oopperamatka Ilmajoelle 6.6.
LC Littoisten takakonttikirppis 7.6. Metsämäen raviradalla
OKRA-maatalousnäyttely Oripään lentokentällä 2.-5.7.
LC Turku/Kulturin kesäteatterimatka Valkeakoskelle Vesku-kesäteatteriin 23.7.
Sisävesiristeily yhdessä D-ystävyyspiirimme kanssa 9.-10.8.


Kaikki tapahtumien tarkemmat tiedot löytyvät piirin kalenterista täältä: Klubien tapahtumia / Klubbarnas evenemang - Lions-piiri 107A ry

 

Lite grann till sommaren med sädesärlan!


Gamla talesätt om flyttfåglarnas återkomst stämmer inte alltid överens med det aktuella vädret. Som tur är har medeltemperaturerna varit relativt stabila genom åren. Därför tror jag att vi får en varm sommar. Svalorna har redan synts till – ett säkert sommartecken.

Lions-året och min egen guvernörsperiod närmar sig sitt slut, och det är dags att från djupet av mitt hjärta tacka er alla som varit med på resan för ett fantastiskt år! Lions-verksamhet är meningsfulla handlingar, och att som guvernör få följa med från första parkett har varit mycket givande. Många klubbar har fortfarande fina evenemang, service och rekreation i sina kalendrar under sommaren. Efter det önskar jag alla en varm och trevlig sommar tillsammans med familj och vänner. På hösten ses vi igen!

Med vänliga hälsningar, 
Hannu Mäenpää 
Distriktsguvernör

 

Innehåll:

1.      Beslut från distriktsårsmötet

2.      Utbildningsmaterial för nya klubbfunktionärer

3.      Anvisningar och tips inför sommarevenemang

4.      Lions Quest-utbildningar nästa säsong

5.      Motion och fysisk aktivitet

6.      Information om LCIF

7.      Påminnelse om kommande evenemang

Sammanfattning av besluten på distriktsårsmötet

På distriktsårsmötet den 10.5. fattades följande beslut som påverkar klubbverksamheten under nästa säsong:

Distriktsårsmötesavgiften fastställdes till 50 €, kommunikations- och utbildningsavgiften till 100 €, samt ungdomslägeravgiften till 50 € per klubb för verksamhetsåret 2025–2026.
Det beslutades också att ingen separat medlems- eller inträdesavgift tas ut för säsongen 2025–2026.

Förslaget om stadgeändringar behandlades och godkändes. Detaljerat protokoll och innehåll för stadgeändringen finns i årsmötesmaterialet här: 2025 - Lions-piiri 107A ry

Utbildningsmaterial för nya klubbfunktionärer

Kunde du inte delta när de nya klubbfunktionärerna utbildades i mitten av maj? Du kan ta del av materialet självständigt – allt finns här: 
Valmennusmateriaalit / Utbildningsmaterial - Lions-piiri 107A ry

Dessutom finns det ett bibliotek av webbaserade kurser i Lion Portalen, både på finska och svenska, kopplade till klubb- och distriktsuppdrag. Efter inloggning får du under alternativet “Learn” tillgång till utbildningspaket som passar just dina behov. Du kan även fritt välja andra delar som intresserar dig.

Anvisningar för sommarevenemang

Säkerhetsanvisningar
https://pelastustoimi.fi/asiointi/yleisotilaisuuden-valvonta/tilapaiset-rakenteet

Lotterier
Smålotterier kan ordnas utan särskilt tillstånd, men vissa villkor måste uppfyllas. Läs mer här: 
https://poliisi.fi/milloin-lupaa-ei-tarvita

Saknad kryssruta vid rapporterin
Övergången till Lion Portalen har orsakat en nedgång i rapporteringsaktiviteten. Det har också märkts att inte alla rapporter syns som färdiga eftersom den avslutande rutan “Rapporten klar” inte har kryssats i. Innan säsongen avslutas, gå igenom och markera rapporter som reda är färdiga så att ert arbete synliggörs.

Besök andra klubbars evenemang 
Sommaren är en bra tid att bekanta sig med andra klubbars aktiviteter. Sommarteaterbesök är ett utmärkt tillfälle att träffa andra Lions och diskutera idéer under kaffepausen. Hitta inspiration till nya aktiviteter!

En ny aktivitet 
Målet för nästa säsong är en ny aktivitet för varje klubb. Fundera redan nu på vad det kunde varat och hur det kunde locka fler att bli Lions.

Trevlig sommar!  Med vänliga hälsningar, distriktsserviceledare Hannele Tanner-Penttilä 
tannerpenttila@gmail.com, tel. 040 032 0753

Lions Quest-utbildningar i A-distriktet

Lions Quest idrottsföreningsutbildning 8.11.2025 (kl. 9.00–16.00) i Loimaa. Plats: Kontorshotellet. Deltagaravgift: 250 € (inkl. moms). Faktureringstillägg: 3,50 €.

·        För alla som arbetar med träning eller ledarskap i olika idrottsföreningar samt för yrkesverksamma och frivilliga som arbetar med barn och unga, t.ex. klubbledare.

Lions Quest grundutbildning 2–3.3.2026 (2 dagar) i Åbo. Plats: Linnateatern. Deltagaravgift: 455 € (inkl. moms). Faktureringstillägg: 3,50 €.

·        För grundskole- och småbarnspedagogiklärare, församlingsklubbledare, skolassistenter.

Ansökan om finansiering och anmälan för säsongen 2025–2026 öppnar 4.8.2025.

Mer information: 
Ilkka Uusitalo, ordförande för Lions Quest, ilkka.t.uusitalo@hotmail.com, tel. 045 178 7779

Motion-nyheter

Vårt A-distrikt placerade sig på tredje plats efter N- och M-distrikten i den nationella motionsutmaningen under Lions Idrottsvecka. Ett stort tack till LC Littois som engagerade en stor mängd utomstående deltagare i loppet runt Littoisjärvi – med några av de bästa nationella resultaten i timmar.

Distriktsmästerskapen i frisbeegolf i Mynämäki måste tyvärr ställas in på grund av för få deltagare, men ett nytt försök planeras till hösten.

En aktiv sommar till alla – ses vi på årsmötet i Raumo?  Med vänliga hälsningar, distriktsmotionansvarig Ilpo Kivelä, ilpo.kivela@elisanet.fi, tel. 044 779 9017

Sommarhälsningar från LCIF-koordinatorn

Tack till alla som donerat till LCIF – både klubbar och privatpersoner. Era donationer har hjälpt till att leverera kaminer till Ukraina och stöd till människor som drabbats av naturkatastrofer. A-distriktet var den största donatorn av kaminer i Finland.

Vi har även erhållit ett bidrag från LCIF:s flyktinghjälpsfond för att ordna sommarläger för ukrainska flyktingbarn på Åland. Lions Club Åland/Freja ansvarar för arrangemangen.

Till hösten tar vi oss an nya utmaningar!  Med vänliga hälsningar, Ulla Rahkonen, LCIF-koordinator, ulla.rahkonen@gmail.com, tel. 040 543 0422

Evenemang

Lionsförbundets årsmöte i Raumo  Suomen Lions-liiton vuosikokous - Suomen Lions-liitto ry
Lionsförbundets årsmöte – Finlands Lionsförbund rf

LC Turku Ancora sommarteater "Tukki Joke" vid Runsala varv, 5.6. 
LC Turku/Kultur operaresa till Ilmola, 6.6. 
LC Littois bakluckeloppis vid Metsämäki travbana, 7.6. 
OKRA jordbruksmässa vid Oripääs flygfält, 2–5.7. 
LC Turku/Kultur sommarteaterresa till Valkeakoski, Vesku-teatern, 23.7. 
Insjö-kryssning tillsammans med vårt vänskapsdistrikt D, 9–10.8.

Alla detaljer om evenemangen finns i distriktets kalender: 
Klubien tapahtumia / Klubbarnas evenemang - Lions-piiri 107A ry